Puurakentaminen ratkaisee sisäilmaongelmia

Artikkeli 11.5.2018 14.00 EEST

Syksyllä 2016 valmistuneessa hirsirakenteisessa yhtenäiskoulussa Pudasjärvellä viihtyvät niin oppilaat kuin opettajat.

 

”Hirsisellä koulurakennuksella halusimme ratkaista sisäilman aiheuttamat terveysongelmat. Vanhassa betonikoulussa meillä oli kymmeniä oppilaita ja opettajia, jotka kärsivät huonon sisäilman aiheuttamista allergisista oireista. Uuden rakennuksen ansiosta nämä ongelmat ovat nyt jääneet taakse”, kertoo Pudasjärven lukion ja yhtenäiskoulun rehtori Mikko Lumme.

Hirsirakennuksissa seinämateriaali hengittää luonnollisesti, jolloin rakenteisiin ei pääse syntymään terveysongelmia aiheuttavaa hometta.

Hyvän akustiikan ja rauhoittavan visuaalisen ilmeen ansiosta Pudasjärven hirsirakenteinen koulu on myös erittäin kotoisa. ”Olemme saaneet oppilailta ja henkilöstöltä erittäin hyvää palautetta viihtyvyydestä. Myös uuden puurakennuksen akustiikka on ehdottomasti miellyttävämpi kuin vanhassa koulussa,” Mikko Lumme sanoo.

Neutraalien sävyjen sekä tasaisen pinnan ansiosta puu on rauhoittavamateriaali. Tutkimusten mukaan puurakennuksissa ihmisen sydämenlyönnit tasaantuvat ja stressitaso laskee.

”Hirsiseinien pinnat on säilytetty puun värisenä, joten rakennus tuo helposti mieleen myös kotiin tai jopa vapaa-ajan asumiseen liittyvät kokemukset”, Lumme lisää.

Pudasjärven yhtenäiskoulu on maailman suurin hirsikoulu. Hirsikampus jakautuu neljään rakennukseen, joista kolme on tehty kokonaan hirrestä. Alakoulu, yläkoulu ja lukio toimivat niissä, ja koulun keittiö sekä väestösuojat sijaitsevat betonisessa osassa. Rakennuksen elinkaareksi on arvoitu 150 vuotta.

Pudasjärven yhtenäiskoulu on maailman suurin hirsikoulu.

 

Kampus kiinnostaa maailmalla

Pudasjärven hirsikampus kiinnostaa myös ulkomailla. Rehtori Lumme sanoo, että koululla on tähän mennessä käynyt noin 5700 vierasta.

”Kuntapäättäjiä on käynyt tutustumiskäynnillä noin kolmasosasta kaikista Suomen kunnista. Kotimaisten vierailijoiden määrä on hieman vähenemään päin, mutta ulkomailla kiinnostus kasvaa edelleen. Ulkomaalaisia vieraita meillä on käynyt noin 2000”, Lumme sanoo.

Suomessa hirren suosio rakennusmateriaalina kasvaa koulujen, virastotalojen sekä vanhusten palvelutalojen rakentamisessa. Esimerkiksi energiatehokkuuteen liittyvä lainsäädäntö ja määräykset kehittyvät siten, että hirttä voidaan käyttää julkisten rakennusten rakenteissa myös jatkossa.

 

Lue lisää:

Puuarkkitehtuurikilpailun voittanut hirsikoulu on viihtyisä ja terveellinen oppimisympäristö

Helsingin Sanomat vieraili Pudasjärvellä juuri avatussa koulussa elokuussa 2016

Metsäyhdistys kävi koululla maaliskuussa 2016

UPM Timberin sahatavarasta kohoaa ekologisia hirsirakennuksia

Kaikki pitävät puusta

 

Teksti: Vesa Puoskari

Kuvat: Raimo Ahonen & Kontiotuote Oy