Pitkäaikainen yhteistyö yritysten välillä tarjoaa uusia kehitysmahdollisuuksia ja luo lisäarvoa osapuolten liiketoiminnalle. UPM Timberin toiminta perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja yhteistyöhön, joiden ansiosta pystymme jatkuvasti kehittämään asiakkaidemme liiketoimintoja.
Sahatavaran maahantuontiyrityksen Brotim – Marketing (1984) Ltd:n ja UPM:n yhteinen historia sai alkunsa 1970-luvun puolivälissä, kun molemmat yhtiöt toimivat vielä eri nimillä. Alun perin pienimuotoisena alkanut yhteistyö on kasvanut ja kehittynyt vuosien kuluessa merkittäväksi kumppanuudeksi. Nykyään UPM on Brotimin suurin suomalaisen sahatavaran toimittaja, ja noin 60 % Brotimin Suomesta tuomasta sahatavarasta on peräisin UPM Timberin sahoilta.
UPM on Brotimin ensisijainen valinta erinomaisesti toimivan yhteistyön, laadun tasaisuuden ja luotettavien toimitusten ansiosta. ”Arvostan yhteistyössämme UPM:n kanssa erityisesti avointa keskusteluyhteyttä sekä ensiluokkaista asiakaspalvelua, sillä ne edistävät omia päivittäisiä toimintojamme suuresti. UPM:n sahatavaran tasalaatuisuus sekä hyvät spesifikaatiot sujuvia ja ajantasaisia toimituksia unohtamatta ovat myös tärkeitä seikkoja oman liiketoimintamme kannalta”, kertoo Brotimin omistaja Zvika Ben-zvi.
Asiakasvierailut syventävät kumppanuutta
Asiakasvierailuilla on suuri merkitys toimivan yhteistyön kannalta. ”Brotimin kaltaisen tiiviin perheyrityksen kanssa toimiessa on tärkeää pystyä keskustelemaan avoimesti ja tuntea toisen osapuolen liiketoiminta perinpohjaisesti. Asiakasvierailut ovat tässä avainasemassa. Brotim vierailee luonamme Suomessa säännöllisesti, ja myös me käymme usein heidän luonaan Israelissa, jossa meidät toivottaa aina tervetulleeksi salossa liehuva Suomen lippu”, kertoo Brotimin asiakkuudesta UPM:llä vastaava Jarkko Pulkkinen.
Brotimin omistajalle Zvikalle Suomi on muodostunut tiheiden vierailujen myötä kuin toiseksi kodiksi. Kesäkuussa hän oli UPM:n vieraana kolmannen kerran tänä vuonna.
Seikun sahalla vieraillessaan Zvikaa odotti yllätys, sillä yhtiöiden pitkän yhteistyön ja miehen oman 70-vuotispäivän kunniaksi häntä varten oli järjestetty puunistutusseremonia. Hän sai mahdollisuuden istuttaa UPM:n Joroisten taimitarhalta peräisin olevan kuusentaimen Seikun sahan pihalle.
Kuusi jää paikalle seuraavien sukupolvien ihailtavaksi muistuttamaan läheisestä yhteistyöstä. ”Ystäväni UPM:llä halusivat juhlistaa syntymäpäivääni, ja tämä upea tilaisuus tuli minulle täytenä yllätyksenä. Olen erittäin kiitollinen tästä tunnustuksesta ja ylpeä siitä, että pienestä kuusentaimesta kasvaa joskus jylhä puu, jota voidaan tulevaisuudessa esitellä toimintaamme jatkavalle uudelle sukupolvelle”, Zvika iloitsee.
Zvika Ben-zvi istuttamassa omaa kuusentaimeaan Seikun sahalla. Kuva: Vasemmalta oikealle: Jarkko Pulkkinen, Matti Nordberg, Zvika Ben-zvi, Mikko Hyvärinen ja Tommi Marjanen.
Yhteistyötä yli yritysrajojen
Vuosien aikana näiden kahden yhtiön yhteistyö on laajentunut myös Brotimin kanssa samassa omistuksessa oleviin muihin yrityksiin. Viime keväänä Brotimin tytäryhtiö avasi uuden logistiikkakeskuksen Pohjois-Israeliin, ja avajaistapahtumaan kutsuttiin yli 200 ihmistä. Paikallisen ministerin lisäksi kunniavieraaksi tapahtumaan oli kutsuttu UPM Timberin myyntijohtaja sekä Jarkko Pulkkinen. Jarkko sai tilaisuudessa kunnian pitää puheen yhtiöiden tiiviistä yhteistyöstä.
Zvikan mukaan UPM Timber on luotettava kumppani, jonka kanssa on hyvä suunnitella tulevaa ja kehittää liiketoimintaa. ”Olemme enemmän kuin pelkkiä yhteistyökumppaneita. Luomme jatkuvasti uutta ja suunnittelemme tulevaisuutta yhdessä. Kehitämme yhteistyössä niin uusia tuotteita kuin kuljetusratkaisuja. Tämä on meille täydellinen kumppanuussuhde, jonka avulla voimme vahvistaa nykyisiä liiketoimintojamme useiksi vuosiksi eteenpäin”, Zvika kertoo.
Brotim – Marketing (1984) Ltd on yksi Israelin suurimmista sahatavaran maahantuontiyrityksistä. Perheyritys tuo maahan sahatavaraa pääasiassa Suomesta ja keskittyy toiminnassaan havupuuhun. Brotim kuuluu samassa omistuksessa olevaan suurempaan yritysryppääseen, jonka jäsenet toimivat eri aloilla. Brotimin asiakkaita ovat pääasiassa vähittäismyyjät, kuten yksi yhtiön tytäryhtiöistä, joka on Israelin suurin sahatavaran jälleenmyyjä.
Brotim on Ben-Zvin liiketoimintojen siemen Israelissa. Vuosien ajan Zvika pyrki etsimään potentiaalisia hankkeita, joka johti usean tytäryhtiön perustamiseen, joista on tullut Israelissa merkittäviä palveluntarjoajia. Etz Ve Etza tarjoaa monipuolisia puun liittyviä ratkaisuja kaupallisille ja yksityisille asiakkaille. ORSHAR Bonded warehouse (1985) on yksi johtavista logistiikkapalvelujen tarjoajista, jotka palvelevat suurimpia vähittäis- ja tukkukauppiaita Israelissa. Lisäksi Zvika laajensi logistiikkakapasiteettiaan ja perustettiin ORSHAR Romania, joka on suuri logistiikkakeskus jäädytetyillä varastointimahdollisuuksilla. Asiakaskeskeisenä Zvika päätti parantaa toimitusketjuratkaisujaan. Hän perusti yrityksen nimeltä ORSHAR International Freight forwarding and Customs brokadge agent, joka liikuttaa tuhansia lähetyksiä vuosittain ja palvelee lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia asiakkaita. Zvikan visioista tuli totta, jossa asiakkaat voivat saada "yhden pysähdyksen" palvelun, joka alkaa tuotteen ostamisesta ja sen toimituksesta sen loppukäyttäjälleen istumalla työpöydän takana.