Thomas Dambo seisoo studionsa pihalla Kööpenhaminan lähistöllä ja yrittää päättää, miten peikot suhtautuvat ihmiskunnan maapallolla aiheuttamaan hävitykseen.
”Peikot kokoontuvat 211 vuoden välein keskustelemaan ihmiskunnan tilasta. Ne tietävät hyvin, että ihmiset ovat jo monta kertaa historiassa vaarantaneet eläinten ja koko maapallon tulevaisuuden”, Dambo sanoo. ”Ja nyt ihmiskunta on taas pahanteossa. Mitä peikkojen pitäisi siis tehdä?”
Dambo tekee jätemateriaaleista valtavan kokoisia veistoksia, ja hänen tulevan installaationsa aiheena on peikkojen kokous eli Troldefolkefest. Näin hän haluaa nostaa esiin sekä maailman jäteongelman laajuuden että sen tarjoamat mahdollisuudet.
Kierrätysaktivisti Thomas Dambo suunnittelemassa uutta peikkoa.
Taidetta jätteestä
Dambo kutsuu itseään kierrätysaktivistiksi, ja hän keksii pois heitetyille materiaaleille uusia käyttökohteita muuallakin kuin taiteessaan. Hänen kotinsa ja työhuoneensa kalusteet ja sisustus on tehty jätepuusta ja muusta yli jääneestä tavarasta.
Jätemateriaalien käyttö kuvastaa Dambon arvoja ja persoonaa.
”Vanhempani kasvattivat minusta kunnon maailmankansalaisen, joten yritän ajatella itseni ja omien unelmieni lisäksi koko maailmaa laajemmasta perspektiivistä ja hyödyntää sen antimia kekseliäästi”, Dambo sanoo. ”Olin sitä paitsi lapsena erittäin kärsimätön.”
Lapsena Dambosta oli pahinta, jos hän ei päässyt toteuttamaan ideoitaan saman tien. Jos esimerkiksi toimintahahmoille piti rakentaa linnoitus, hän halusi tehdä sen heti eikä odotella, kunnes äiti veisi hänet kauppaan ostamaan tarvikkeita. Niinpä hän hankki materiaaleja sieltä mistä irti sai.
”Myöhemmin, kun minulla oli varaa ostaa materiaalit itse, huomasin, ettei se vaikuttanut työni jälkeen”, hän kertoo. ”Tajusin, että on olemassa miljoona tapaa muotoilla ja suunnitella. Miksi sitä varten pitäisi mennä ostamaan jotakin?”
Uusi mestariteos hakee vielä muotoaan.
Parhaat materiaalit työhön
Yleensä Dambo päättää ensin, mitä hän haluaa tehdä, ja lähtee sitten etsimään sopivia materiaaleja. Joskus taas käy päinvastoin, sillä Dambon maineen kasvaessa jätemateriaalit ovat alkaneet löytää tiensä hänen luokseen. Äskettäin hän sai haltuunsa Kööpenhaminan metron seinillä riippuneita mainospaneeleja. Hänestä niistä saisi kiinnostavan kuvioinnin uuden studiotilan seiniin.
Dambon peikot on tehty yli jääneistä kuormalavoista tai viallisesta, myyntiin kelpaamattomasta puutavarasta. Taiteilija työstää kaikenlaisia materiaaleja, mutta mieluiten hän käyttää puuta.
”Puu on maailman paras rakennusmateriaali”, hän sanoo. ”Se on peräisin maasta, se ei saastuta eikä ole myrkyllistä, ja lahotessaan se tuottaa lisää ravinteita. Se on aivan mahtava materiaali.”
Tähän mennessä Dambo on tehnyt 81 peikkoa seitsemään eri maahan ja kahdeksaan Yhdysvaltain osavaltioon.
Isot peikot piilossa pysyy
Alun perin Dambo ei lähtenyt luomaan peikkoyhteisöä, joka näyttäisi ihmisille tien kestävämpään tulevaisuuteen. Hän on kuitenkin projektinsa alusta lähtien halunnut korostaa, miten jätteistä voi luoda uutta ja innostavaa.
”En kutsunut ensimmäisiä teoksia vielä peikoiksi”, Dambo kertoo. ”Minulle ne olivat vain isoja kierrätysolentoja, joilla oli oma tarinansa ja elämänsä. Ihmiset halusivat kuitenkin kutsua niitä jollakin nimellä, joten lopulta niistä tuli peikkoja.”
Peikot rakennetaan perustyökaluilla pienistä puupalasista. Näin luovaan prosessiin pääsee osallistumaan mahdollisimman monta ihmistä. Jokaisen peikon kokoamiseen osallistuu kymmeniä vapaaehtoisia.
Jokainen peikko on erilainen ja niillä on omat persoonallisuutensa.
Valitsemalla aiheeksi peikot Dambo pystyy myös hyödyntämään kaikki käytettävissä olevat materiaalit.
”En rakenna mitään Justin Biebereitä, joten minulle on turha tulla sanomaan, että eihän tuo ole yhtään näköinen. Se on peikko. Minä päätän, miltä se näyttää. Jos haluan, voin tehdä sille vaikka viisi käsivartta tai vain yhden silmän. Jos toinen käsivarsi on toista pitempi, koska satuin löytämään yhden pitkän rakennuspalkin, se ei haittaa”, hän sanoo.
Dambo on tehnyt tähän mennessä 81 peikkoa seitsemään maahan ja kahdeksaan Yhdysvaltain osavaltioon. Useimmiten ne ovat syrjäisissä paikoissa ja niiden löytämiseksi on nähtävä hieman vaivaa. Peikko numero 82 on tekeillä. Peikkojen avulla Dambo haluaa kannustaa ihmisiä kokemaan luonnon uudella tavalla.
”Leikittelen luonnon ja taiteen välisellä suhteella siten, että panen yleisön etsimään veistoksiani. Ne antavat syyn lähteä luonnon helmaan. Ilman veistoksia monet eivät välttämättä vaivautuisi tarpomaan metsiin. Perille päästäkseen heidän on kuitenkin avattava aistinsa, ja silloin he näkevät, mitä kaikkea muutakin luonnolla on tarjottavanaan.”
Peikot ovat paljon enemmän kuin taidetta.
Tulevaisuuden materiaali
Dambon peikot ovat sosiaalisen median tähtiä, eikä se ole pelkkää sattumaa. Dambo teki opinnäytetyönsä viraalimarkkinointikampanjoista, joten hän ymmärtää sosiaalisen median voiman ja osaa hyödyntää sitä. Hänen taiteensa soveltuu sosiaaliseen mediaan erityisen hyvin, ja sen avulla hänen on helpompi levittää brändiään ja sanomaansa. Jokainen selfie on tapa näyttää, miten jäte voi saada uuden elämän.
”Uskon, että useimmat ihmiset ymmärtävät taidettani, koska siitä näkyy, mistä se on tehty”, Dambo sanoo. ”Ihmiset näkevät, että jät teestä voi luoda uutta. Maailman ei tarvitse hukkua roskaan. Roska voi olla myös tulevaisuuden rakennusmateriaali.”
Dambo on käyttänyt sosiaalista mediaa tehdäkseen luomuksistaan tähtiä.
Valokuvaus: Simone Dupont