Turvallisuus on avainasemassa kaikessa työssä. Sen merkitys kuitenkin korostuu entisestään sahateollisuudessa, jossa raskaita tuotteita työstetään raskaalla koneistolla.
UPM Timber työllistää satoja työntekijöitä neljällä Suomen sahallaan, joissa kuusesta ja männystä sahataan vuosittain valtava määrä puutuotteita.
UPM Timberin tuore työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Olli Oikari aloitti uudessa tehtävässään elokuussa mutta on jo hyvin perillä tärkeistä velvollisuuksistaan. Haastattelemme kirkkaankeltaiseen huomioliiviin sonnustautunutta Oikaria tämän toimistossa Kaukaan sahalla Lappeenrannassa. Täältä käsin hän koordinoi UPM Timberin sahojen turvallisuusvastaavien työtä. Oikari kertoo, että yhtiön sahoilla tapaturmat ovat harvinaisia, mutta alalla riskit ovat aina läsnä.
”Meidän velvollisuutemme on tehdä kaikki voitava, ettei yhtään onnettomuutta tapahdu.”
Riskejä sahanpurusta ja hakkeesta
Sahoilla työntekijöiden pakollisiin suojavarusteisiin kuuluvat huomioliivi- tai takki, kuulosuojaimet, suojakäsineet, turvakengät, kypärä ja suojalasit.
Koska sahalaitoksissa on useita kerroksia, portaissa kävelemiseltä ei voi välttyä.
”Työntekijämme kulkevat portaissa edestakaisin kymmeniä kertoja päivässä”, Oikari kertoo. ”Jotta vältymme liukastumisilta ja putoamisilta, kulkuväylät on pidettävä puhtaana sahanpurusta ja hakkeesta, eikä niille voi jättää esimerkiksi työkaluja. Puhtaanapito ja siisteys vaativat jatkuvaa työtä ja huomiota.”
Kun vaihdetaan tukkien sahaamiseen käytettävien vannesahojen teriä, työntekijöiltä vaaditaan turvavaljaiden käytön lisäksi erityistä varovaisuutta. Noin kuusimetriset ja 20-kiloiset terät vaihdetaan teroitettaviksi ja huollettaviksi useita kertoja työvuoron aikana.
Myös tukkien ja puutavaran liikutteluun trukeilla ja pyöräkuormaajilla liittyy riskejä.
”Jalankulkuväylät on tietysti merkitty, mutta työntekijöiden on silti pidettävä raskaan kaluston liikkeitä silmällä.”
Säännöllisillä turvallisuustarkastuksilla varmistetaan sujuva työ sahoilla.
Turvallisuutta perehdytyksestä
Oikarin ja hänen työturvallisuustiiminsä haasteita lisää se, että sahoilla työntekijöiden vuotuinen eläköitymisaste on tällä hetkellä jopa noin 10 prosenttia. Tilalle tarvitaan uutta työvoimaa.
”Uusille työntekijöille on opetettava, kuinka laadukkaat tuotteet valmistetaan turvallisesti.”
Kollegoineen Oikari arvioi kunkin tehtävän riskit säännöllisesti.
”Määrittelemme riskit mahdollisimman selkeästi ja viestimme niistä työntekijöille sekä suullisesti että kirjallisesti. On tärkeää varmistaa, että riskit ovat kaikkien tiedossa, sillä työntekijöiden asenne ja uskomukset ovat ratkaisevassa asemassa. Lisäksi oikeita käytänteitä on aina noudatettava”, Oikari painottaa.
Harvemmin suoritettavat tehtävät vaativat erityistä huomiota.
”Kun lähtee ruokaostoksille, mielessä voi olla vaikkapa seitsemän tuotteen lista. Lopulta kaupassa niistä muistaakin vain viisi, ellei kirjoittanut listaa ylös. Sama pätee riskinarviointiin uusissa tehtävissä. Tämän vuoksi käytämme riskinarvioinnin tarkastuslistoja.”
Turvavarusteet merkitään selkeästi, joskus myös värikoodein.
Turvallisuus osana työkulttuuria
Turvallisuuspäälliköt muistuttavat työntekijöitä riskeistä päivittäin.
”Esimerkiksi viime maanantaina pysäytimme tuotannon 15 minuutiksi keskustellaksemme liukastumis- ja putoamisvaaroista.”
Monipuolisten ja säännöllisten turvallisuusluentojen lisäksi UPM Timberillä järjestetään erityistä turvallisuuskoulutusta esimerkiksi putoamissuojainten ja moottorisahojen käytöstä. Tietysti riittävän osuuden työntekijöistä täytyy osata käyttää palosammutinta ja suorittaa ensiapukurssi.
UPM Timber pitää sahojen työturvallisuuden ajan tasalla päivittämällä turvallisuustekniikkaa uusimpien standardien mukaisesti. Esimerkiksi aidoilla ja valokeiloilla estetään työntekijöiden ja vierailijoiden pääsy vaara-alueille. Koskaan ei kuitenkaan ole varaa tuudittautua turvallisuudentunteeseen.
”Vaikka kohdentaisimme 30 miljoonaa euroa yhden sahan työturvallisuuteen, emme voisi jättää pienintäkään yksityiskohtaa huomiotta.”
Marraskuussa UPM Timber haki ISO 45001-työturvallisuussertifikaattia.
”Meillä on pitkät perinteet turvallisuusjohtamisessa. Sertifikaatin eteen on tehtävä töitä, ja saatamme joutua petraamaan joissakin asioissa. Olen kuitenkin varma, että täytämme vaatimukset”, Oikari sanoo.
Suunnitelmat vuodelle 2021
Ensi vuonna Oikarin tähtäimessä on sahojen työturvallisuuden parantaminen entisestään.
”Suunnitelmissa on yksinkertaistaa turvallisuusohjeiden rakennetta ja siirtyä sahakohtaisista ohjeista yhtiönlaajuisiin linjauksiin niillä alueilla, joilla se on järkevää,” Oikari kertoo ”Ajantasaistamme turvallisuusohjeita ja parannamme niiden saatavuutta kaikille, joita ne koskevat. Lisäksi varmistamme, että kaikilla työpisteillä noudatetaan parhaita turvakäytänteitä. Turvallisuuspalaverit vakiinnutetaan kiinteäksi, jatkuvaksi osaksi työkulttuuriamme. Aiomme myös osallistaa työntekijöitä turvallisuustyöhön huomattavasti aiempaa enemmän esimerkiksi lisäämällä työsuojeluedustajien määrää.”
Oikarin mukaan onnettomuudet sattuvat tyypillisesti epätavallisten tapahtumien seurauksena tai silloin, kun töitä tehdään kiireessä tai stressaantuneina.
”Meidän tehtävämme on varmistaa, että ratkaisevissa tilanteissa työntekijämme muistavat turvallisuusohjeet ja noudattavat niitä. Kun kaikki sitoutuvat hyviin käytänteisiin, voimme taata turvallisuuden myös sahojen kaltaisissa haastavissa työympäristöissä.”
Teksti: Thessa Lageman
Kuvat: UPM Timber, Annika Vesterinen