Seikun sahan perusti Fredrik Wilhelm Rosenlew englantilaisen yhtiökumppaninsa kanssa, koska Rosenlewin toinen porilaissaha, Isosannan saha, osoittautui pieneksi ja vanhanaikaiseksi. Kokeneena liikemiehenä Rosenlew haistoi tulevan nousukauden, ja Seikun saha sai erinomaisen alun.
Höyrysaha tuotti ensimmäisenä täytenä toimintavuonnaan 25 000 kuutiota sahatavaraa. Työ oli fyysisesti raskasta ja työvoimaa tarvittiin paljon sekä tehtaalla että uitossa. Useiden laajennusten jälkeen Suomen suurin saha työllisti vuonna 1914 peräti 750 henkeä, kun alkuvuosina työntekijöitä oli noin 200.
Nykyään saha on UPM Timberin suurin saha, ja se tuottaa 400 000 kuutiometriä kuusisahatavaraa vuodessa. Saha työllistää 80 oman työntekijän lisäksi noin 40 alihankkijaa.
”Nykyaikainen tehokkuus perustuu automaatioon. Tukit esimerkiksi analysoidaan röntgenillä ja lajittelussa käytetään konenäköä”, Seikun sahan johtaja Timo Lehtinen kertoo.
Tehokasta raaka-aineiden hyödyntämistä
Seikun sahaa perustettaessa uusin tekniikka tarkoitti höyryvoimaisia, kaksiraamisia sahoja.
”Seikku olkoon mallisaha muiden sahalaitosten rinnalla”, Rosenlew totesi.
Saha sai sähkövalot toisena teollisuuslaitoksena Suomessa vuonna 1882. Vuosisadan vaihteessa höyrykattiloiden lauhdevesi johdettiin tukkialtaaseen, jolloin pystyttiin sahaamaan jäättömiä tukkeja talvellakin.
Sähkömoottorit otettiin käyttöön vuonna 1913. Samoihin aikoihin sahauksen sivutuotteita, purua, haketta ja tasauspätkiä, alettiin käyttää vastavalmistuneiden laatikko- ja selluloosatehtaiden raaka-aineena. Puujätettä hyödynnettiin Aittaluodon voimalaitoksessa ja 1920-luvulla jalostusketjusta hyötyivät myös muun muassa voimapaperia käyttänyt säkki- ja pussitehdas.
Ympäröivät tehtaat lopettivat, mutta saha jatkoi. Nykyään kuljetin vie kuoren ja purun Porin energian voimalaitokseen, ja sivutuotteista syntyy kaksi kertaa enemmän energiaa kuin mitä Seikku tarvitsee esimerkiksi puutavaran kuivaamiseen. Hakkeet hyödyntää UPM Rauman paperitehtaat.
Urheilun ja musiikin kautta herkkupöytään
Seikun sahan alkuaikoina urheilu ja musiikki loivat yhteishenkeä. Uuden ja vanhan sahan väki mitteli voimiaan Yyterin selällä kilpaveneillä. Komeat venekunnat esiintyivät myös muissa kansanjuhlissa, ja sahalle perustettiin myös voimisteluseura.
Lisäksi harrastettiin näyttämötaiteita, laulua ja soittoa. Raskas työ vaati veronsa ja 12-tuntisten työpäivien jälkeen laulajat saattoivat nukahdella harjoituksissa, ja vuonna 1874 perustettu sahojen raittiusseura näivettyi parissa vuodessa. Soittokunnat taas saivat valtakunnallista tunnustusta ja konsertoivat Ruotsissa saakka 1900-luvun vaihteessa. Toiminta päättyi vuonna 1917, kun työnantajan ja työntekijöiden pyrkimykset erkanivat toisistaan.
Nykyäänkin järjestettävät Siikajuhlat ovat erikoisuus, joka pidettiin alun perin sahan johdolle uittokauden päätteeksi. Perinne alkoi heti ensimmäisenä toimintavuotena, ja juhlat ovat jääneet pitämättä vain kymmenkunta kertaa. Vuonna 1963 syntyikin skandaali, kun juhlia yritettiin lopettaa kustannussyistä. Sittemmin juhliin kutsuttiin johdon lisäksi toimihenkilöt, ja nykyään juhlat järjestetään koko henkilöstölle.
Raskaita työvaiheita siirtyy koneille
Vuonna 1939 Isosannan saha lopetettiin, ja tuotanto keskitettiin Seikkuun, jonka sahalinja uudistettiin. Pian kaikki Rosenlewin sahaustoiminta keskitettiin Seikkuun. Sodan jälkeen sahalta vietiin puutavaraa sotakorvauksina Neuvostoliittoon vuoteen 1949 saakka. Vuonna 1951 pienet dieselveturit alkoivat liikutella raskaita puutavaravaunuja, joita siihen asti oli liikuteltu kiskoilla miesvoimin.
Laivojen lastaaminen Reposaaressa ja proomukuljetukset Kokemäenjoella päättyivät vuonna 1957, kun Mäntyluotoon rakennettiin varastosuoja, jonne puutavara kuljettiin autoilla.
Seikun saha oli tunnettu jämpteistä lautatarhoistaan, joissa taaplareiden ja rimamuijien latoma sahatavara kuivui tapuleissa. Keinokuivaus aloitetiin 1966, ja lopullisesti maisema muuttui vuonna 1972, jolloin kaikki tavara keinokuivattiin ja tilalle tulivat trukkipaketit.
1960–70-luku olikin teknisten uudistusten aikaa. 90 vuotta jatkunut tukinuitto päättyi 1967 ja sahalla siirryttiin maakuljetuksiin. Tukkilajittelija korvasi aiemmin miesvoimin vedessä tapahtuneen lajittelun, ja uusi 25 tonnin kurottaja purki yhdellä nostolla auto- tai junavaunullisen tukkeja.
1970-luvun alussa sahan jälkipäätä uudistettiin ja siirryttiin koneelliseen paketointiin. Vuosikymmenen puolivälissä sahan päälinja uusittiin ja mukaan tulivat pelkkahakkuri ja vannesahat. Samalla poistuivat monet perinteiset työvaiheet, muun muassa käsikuormaus.
Tammikuussa 1975 Kokemäenjoki tulvi ja Seikun Sahakin kärsi mittavista vahingoista, joita myös presidentti Urho Kekkonen kävi tarkastelemassa. Tulvan jälkeen Aittaluotoon rakennettiinkin pengerrys.
UPM investoi voimakkaasti
Seikun saha oli monialayhtiö Rosenlewin omistuksessa aina vuoteen 1988, jolloin Rosenlew fuusioitiin Rauma-Repolaan. Vuodesta 1991 Seikun saha toimi osana Yhtyneet Sahat Oy:tä, ja vuonna 1996 siitä tuli osa UPM-Kymmene-konsernia.
Viimeisen reilun parin vuosikymmenen aikana saha on uudistettu kauttaaltaan. Uuden sahalinjan lisäksi esimerkiksi vuonna 2015 tukkilajittelulinjan nopeus nousi 200 metriin minuutissa, ja linjan kapasiteetti kestää tuntuvatkin laajennukset. 8,5 miljoonan euron investoinnin yhteydessä lajittelussa ryhdyttiin hyödyntämään röntgenlaitteistoa.
2010-luvulla myös tuorelajittelu ja tasaamo on päivitetty sekä automatisoitu. Merkittävä on myös vuonna 2019 valmistunut kuivaamouudistus, jonka jälkeen tehokkuus nousi omaan luokkaansa.
”Sahalinja on ajan tasalla ja se on UPM:n tehokkain saha, mistä voi olla ylpeä”, Timo Lehtinen kertoo.
Yhä yksilöllisempiä tuotteita eri markkinoille
Aikanaan Rosenlew-yhtiö oli myös laivanrakentaja ja -varustaja, joten oli luontevaa laivata sahatavaraa ulkomaille. Tuotannosta ¾ osaa vietiin alussa Englantiin, kunnes vientiä jaettiin 1910-luvulla varsinkin Hollantiin ja Saksaan.
Kuva: Seikun sahan mainos 1800-luvun loppupuolelta.
Tänä päivänä 80 prosenttia Seikun sahan tuotannosta menee vientiin: laajasti Eurooppaan, erityisesti Ranskaan, Saksaan ja Japaniin, Kiinaan sekä Saudi-Arabiaan. Kotimaassa Seikun kuusitavaraa hyödyntävät talotehtaat ja listavalmistajat.
”Ennen tuotteissa oli enemmän standardikokoja. Nyt valmistamme yli 500 tuotetta paksuuden, leveyden ja pituuden mukaan. Laatuvaatimukset ovat jatkuvasti kasvaneet, samoin asiakkaiden odotukset ja niihin olemme pyrkineet vastaamaan”, Lehtinen kertoo.
Seikun sahan tarina kertoo suomalaisen sahateollisuuden kehittymisestä ja siitä, miten aina on haettu tapoja hyödyntää arvokas puuaines mahdollisimman tarkkaan. Sellainen tarina kantaa kunniakkaasti pitkälle tulevaisuuteen.
Teksti: Anu Ritvanen
Kuvat: UPM, Satakunnan museo